Äitiysfysioterapia

Raskauden ja synnytyksen mukana tulevat hormonaaliset muutokset aiheuttavat rasitusta äidin keholle, joka voi ilmetä erilaisina kipuina tai ongelmina. Esimerkiksi liitoskivut, virtsankarkailu, vatsalihasten erkauma, selkäkivut ja sektio- ja episiotomia-arpien kireys.

Äitiysfysioterapiassa hoidetaan juuri näitä haasteita ja annetaan yksilöllisiä ohjeita tilanteen helpottamiseksi. Äitiysfysioterapia on kuitenkin myös paljon muuta kuin vain fyysistä hoitoa, vastaanotolla keskustellaan myös äidin jaksamisesta, hyvinvoinnista, liikunnasta ja ravinnosta. ​

Äitiysfysioterapia on tarkoitettu kaikille äideille, myös silloin, kun synnytyksestä on jo pidemmän aikaa. Raskauden aiheuttamia tuki- ja liikuntaelinoireta voi hoitaa myös vuosien päästä raskaudesta. Olet siis tervetullut äitiysfysioterapiaan missä tahansa raskauden vaiheessa tai synnytyksen jälkeen. Voit tulla äitiysfysioterapiaa myös jos vasta suunnittelet raskautta, saamaan vinkkejä esimerkiksi liikuntaan ja ravintoon.

Lantionpohjan lihasten toimintakyvyn arviontiin minulla on käytössä EMG-laite. Testi tehdään emättimen kautta tarkoitukseen sopivalla elektrodilla, jonka voit itse asettaa paikalleen. Elektrodi on henkilökohtainen ja sen hinta on 35€. Asiakas saa elektrodin itselleen ja samaa elektrodia voi hyödyntää uudestaan. Tuloksen perusteella ohjaan harjoitteet.

Äitiysfysioterapia on mahdollista toteuttaa myös etäyhteyden kautta.